Maaliskuu 2021

 


Ja sitten maaliskuun purkamista. Aloitetaan heti kättelyssä graafilla omaisuuden kehityksestä. Sattuneesta syystä tämä graafi on tosin sama kuin edellisessä postauksessa. 

Sijoitukset ylsivät summaan $1,075,064.99 (USD). Nettovarallisuus 1.102.244,40€. Eli, nyt oltiin jo tuntuvasti miljoonan paremmalla puolella. Jopa niin paljon, että olen kohta miljonääri jopa huomioimatta asuntovarallisuutta. Mikä on se, mistä minä enemmän välitänkin. Asuntoa on hankala muuttaa lounaiksi.

Kulutus tosin karkasi myös käsistä. Omaan asuuntoon palaaminen tarvitsi, ja tulee yhä tarvitsemaan, kunnostuksia. Meiltä esimerkiksi puuttui pesu- ja kuivauskone, jotka olivat lähteneet vuokralaisten mukaan. Kuun viimeisinä päivinä ostimme myös auton, ja vaikka sen ostimmekin lainalla, maksoimme tuosta kuitenkin osan itse. Miksi lainalla? No, korot on matalalla ja omat käteisvarat ovat myös tallessa veroja varten (niistä lisää myöhemmin). En myöskään pidä kovin isoja käteisvaroja ylipäätään, lähinnä vain hätäkassoja. Kokonaisuudessaan kulutus olikin 3200€. 

On tosin huomattava, että osa näistä kuluista tulee takaisin takuuvuokrasta. Mutta merkitsin ne nyt itselleni, koska lienee oletettavaa että omaa asuntoa täytyy kuitenkin jossain vaiheessa remontoida ja siihen on hyvä varautua.

Ehkä tärkeämpänä metriikkana kuin varallisuuden seuranta, olen alkanut seurata kulutusta suhteessa sijoitusvarallisuuden tuottoon. yllä olevassa graafissa sininen alue kertoo, paljonko sijoitusvarallisuudesta jää käteen. Tulevaisuuden arvot ovat ennakoitu aikaisempien kasvuolettamuksien perusteella, mutta vain suuntaa-antavia. En ole jaksanut erotella niitä katkoviivalla, pitäisi ehkä tehdä. Punainen alue on kulut, josta sitten näkee mistä alkaa tulevaisuuden ennustaminen. Seuranta alkoi tämän vuoden alussa ja nyt tuossa on mukana jo pienellä viiveellä huhtikuutakin. 

Tästä näemme, että tuo kulutus nyt pomppii hurjasti. Syitä on monia, joten en uskalla vielä tehdä graafista mitään johtopäätöksiä. On sinällään kuitenkin mielenkiintoista huomata kuinka lähellä tuotto ja menot jo ovat. Jos emme olisi tarvinneet pesukonetta, olisin ollut tuoton alapuolella. 

Comments

Popular Posts