Päivitys 2026

 Aika on mennyt töissä, mutta tämäkin projekti jatkuu - tosin mitään toimintaa ei oikein ole. Kerran vuodessa joudun katsomaan sijoitusten arvoa ja saatuja osinkoja verottajaa varten. Muuten mitään ei tapahdu. 

Tämä on suunniteltua; lisäsijoittaminen tuo toki pienen hyödyn, mutta koska se kalpenee arvonnousuun verrattuna käytän mieluummin palkan ylijäämän johonkin hauskaan. Toki nyt se on kyllä ikävästi kerääntynyt käteiseksi, mutta noin periaatteessa.

Jos jaksaisi, niin pitäisi kyllä katsoa pari suomalaista ETF:ää valmiiksi tai pikkusijoituksille. Jossain vaiheessa tätä pääomaa täytyy alkaa kotiuttamaan ja ennen kuolemaa kaikki olisi hyvä siirtää pois USA:sta. Estate Taxes ovat aika kovat. Siihen on toivottavasti aikaa.

Mutta, missä sitten ollaan nyt?

Suoria sijoituksia mukaanlukien käteisvarat on tätä kirjoittaessa 2,19M€. Oma nettovarallisuus on noin 2,38M€. Perheen nettovarallisuus on noin 2,57M€. Muutettuna dollareiksi tuo viimeinen oli katsomishetkellä 3,001M USD, mikä on toki mukava merkkipaalu.

En ole varma miten ja mitä olin laskenut aikaisempaan tilannepäivitykseen, mistä on jo vuosia. Luku oli noin 1,5M€, mutta oliko se sitten perheen vai minun kokonaisvarallisuuteni niin en sitä muista. Joka tapauksessa ylöspäin on menty.

Ja mitäpä tämä sitten tarkoittaa?

Ei paljoa mitään koska tämä on pitkälti leikkirahaa niin kauan kunnes tätä lähdetään realisoimaan. Silti  seuraan jotenkin missä mennään jos vaikka mieli työelämästä muuttuisi. Täytyy myös myöntää, että on sitä tullut mietittyä että jospa jäisi vain pois työelämästä ja harrastaisi täysipäiväisesti.

Olen joutessani tehnyt laskurin joka ottaa suomen verotuksen huomioon ja laskeskellut tästä jäävää passiivista tuloa.

Tällä hetkellä 4% vuosiotannalla (safe withdrawal rate) kuukausittainen tulo verojen jälkeen on noin 5 806€. 2% otoilla käteen jäisi noin 2 900€ kuussa - silläkin varmaan eläisin nykyisellä kulutustasolla. 

Molemmat luvut antavat mielenrauhaa etenkin kun mediassa puhutaan eläkkeitten leikkaamisesta - mitä minulle ei ole paljoakaan ole edes nyt tulossa.

Comments

Popular Posts