Blogin ensimmäinen kommentti


Eurotarkka oli näköjään kommentoinut kirjoitelmiani helmikuussa. Tämä oli mennyt kokonaan ohi huomikentästäni, mutta kai myöhään on parempi kuin ei milloinkaan. Kysymykset kuuluivat:
Mielenkiinnosta, en tiedä avasitko tätä jo jossain kirjoituksessa, mutta milloin olet siirtynyt rapakon toiselle puolelle? Onko palkat (IT-alalla) niin paljon kovemmat ja eläminen ylipäätään niin paljon edullisempaa USA:ssa, että näihin lukuihin olet päässyt lähinnä sen jälkeen kun sinne muutit?
Mitä tulee palkkoihin ja elämänlaadun vertailuun, niin tämä blogini antaa varmasti väärän kuvan. Itseäni vastaavalla jenkillä olisi paljon enemmän huolehdittavaa kuin minulla. Hän olisi todennäköisesti valmistunut ison velkataakan kanssa, joutuisi säästämään lapsiensa koulutukseen ja omaan eläkkeeseen. Ja maksamaan asunnostaan Suomen mittapuulla paljon. Kun tänne tulee Suomesta ja suunnittelee palaavansa takaisin, niin tilanne on aivan eri.

Saavuin tänne 2016 jota ennen minulla ei ollut juurikaan sijoituksia, mitä nyt jotain kertyneitä bonuksia osakkeina jotka silloin tuntuivat liki arvottomilta. Lähtiessäni maksoin asuntoni velat pois ja jäljelle jäi noin 30k€ käteistä. Nordea yritti kusettaa "tarjouksella" mutta ei onneksi voinut myydä kun kuuli muutosta. Eli, neljässä vuodessa omaisuutta on tullut noin $600.000 lisää.

Ennen kuin mennään palkkoihin, niin on todettava että mukana on ollut onnea. Palkkaus kun usein muodostuu rahasta ja firman osakkeista. Sain alussa ihan kivan klöntin. Ne osakkeet ovat nousseet paljon. Olisi ollut kiva seurata puhdasta kassavirtaa, mutta en koskaan tehnyt niin. Eli, ei voi sanoa, että tuon säästäminen on ollut mahdollista pelkästään suuremmilla tuloilla. Tuuria on ollut mukana kiitettävästi.

IT-alan palkkaus myös vaihtelee paljon sen mukaan kenelle teet töitä. Isot firmat maksavat paljon paremmin kuin pienet, koska kilpailevat maailman parhaista (ainakin kuvittelevat). Kuinka tuo on, riippuu sitten omasta neuvottelusta ja kokemustasosta. Mutta on se paljon enemmän kuin Suomessa. Sivustolta Levels.fyi voi käydä katsomassa osviittaa. Lukuja ei kannata uskoa suoraan, tuntuu että niissä on pientä liioittelua. Oletettavasti otanta on kallellaan kerskailijoihin päin.

Mutta, se eläminen... se maksaa. Paljon. Eräs Bay Area:n arvio oli, että $117k vuosipalkka on köyhyysrajalla. Kulut sitten riippuvat taas siitä, missä on töissä. Isommilla lafkoilla on hyvät edut jotka entisestään lisäävät tuloeroja. Pienemmillä sitten ei. Itselläni isoin kustannus on asuminen, mikä on aivan hiton kallista. Kaikenmaailman vakuutukset, mitkä täytyy olla, maksaisivat myös paljon, kuten sairastelu ylipäätään. Ajoneuvot ja bensa ovat halpoja, mutta niiden muut kulut maksavat aikalailla. Ruoka, internet, puhelinliittymät yms ovat myös Suomea kalliimpia, mutta kokonaisuuteen nähden pienempiä eriä. Toki puroistakin tulee joki.

Kaiken rahan saa myös kulumaan, helposti. Osa säästöistä on tullut ihan sillä, että on vain sanonut ei isoimmille houkutuksille. Vaikka sitten kavereilla on uudenkarheat Teslat, Porschet tai mitä lienevätkään.

Comments

Popular Posts